Suomen muoti 1980- ja 1990 -luvulla - Nuoruuden ja yksilöllisyyden vuosikymmen


Vaatteet


1990-luvulla keskityttiin eniten yksilöllisyyteen. Massamuotia alettiin paheksua ja jokainen halusi olla oma itsensä, ja kehittää oman tyylinsä persoonalliseksi. Katu-uskottavuus oli avainsana. 80-luvulta alkaneet alatyylit grunge, punk, skinheadit, fetissit, gootit, hipit, kasarit ja hopparit olivat voimissaan. 1990- lukua sanottiin nuorten muodin aikakaudeksi, koska nuorten vaatemuoti kehittyi huimasti.

Vaatteita ostetiin paljon kirpputoreilta ja niistä tehtiin oman näköiset ja kierrätystä myös kannatettiin.

Muodissa näkyi ympäristöystävällisyys ja erilaisten luonnonmateriaalien käyttö. Muodissa olivat ohuet, laskeutuvat kankaat ja niukka alusvaatemainen tyyli napapaitoineen. 90-luvulla muodissa oli retrobuumi ja erityisesti 60- ja 70-lukujen tyyli näkyi muodissa, mutta uudelleen muokattuna.

Muodille oli tyypillistä jatkuvat muutokset ja uuden löytäminen. Muotiin ilmestyi paljon erilaisia urheilu asusteita mm. erittäin paksupohjaiset kengät, lappuhaalarit, 2 ja 3 raita verkkarit, nappiverkkarit, flanellipaidat, minireput, vyölaukut, salihousut ja maastohousut. Vuosikymmenen alun muoti mukaili lamaa, joten vaatteet olivat käytännöllisiä ja pelkistettyjä.
Myös musiikki vaikutti paljon pukeutumiseen.

1990-luvun naisien ihanne oli anorektisen laiha, joten erilaiset syömishäiriöt yleistyivät. Muodissa heroin chic-look, joka ihannoi laihaa ja kuihtuneen näköistä naista. Kauneusleikkaukset yleistyivät, mutta ennenkin niitä on tehty.


Kosmetiikka


- hennatatuoinnit yleistyivät
- hiuksiin värihuuhtelu
- muotoilu- ja viimeistelytuotteiden koostumusta
ja rakennetta paranneltiin jatkuvasti
- hiuksien piti olla luonnolliset
- kauneuden hoidot
- tieto ihon rakenteesta ja toiminnasta lisääntyi
- kierrätys näkyi myös kosmetiikassa. Kehitetiin
kierrätettäviä, poltettavia ja uudelleen täytettäviä
pakkauksia
- kauneusleikkaukset ja kosmetologilla käynti yleistyivät


Meikki


- jokainen meikkasi omalla tyylillään
- suosioon nousi kuitenkin nude-tyyli, jolloin meikkiä ei juurikaan käytetty
tai meikkiä käytettiin paljonkin, mutta ei saanut näyttää meikatulta
- meikissä panostettiin usein silmiin tai huuliin
- värivoiteen värin tuli vastata ihon omaa sävyä ja iho sai kiiltää
- kulmakarvat olivat luonnolliset ja ne nypittiin siipimuotoon antamaan kasvoille kehykset.
- ripsiväriä käytettiin ohuesti ylä- ja alaripsissä, eikä se saanut paakkuuntua
- ripsien tyveen tehtiin ohut selkeä rajaus
- 90-luvun puolessa välissä kulmakarvat nypittiin ohuiksi viivoiksi ja huulet rajattiin voimakkaasti ruskealla tai tummanpunaisella, vaalea huulipuna keskelle
- 90-luvun lopussa erilaiset glitterit tulivat muotiin, samoin aurinkopuuteri.


Hiukset


- hiusmuoti vaihteli lyhyestä pitkään
- kampaukset olivat huolettomia ja viimeistelemättömiä
- ne eivät saaneet näyttää laitetuilta
- kaampaamo veitsellä kerrostettiin hiuksia
- kaikki luonnolliset sävyt olivat hiuksissa muotia
- hiusten tuli olla hyvin hoidetut ja kiiltävät
- hiukset solmittiin donitsilla poninhännälle tai leteille
- hiustenpidennystekniikoita kehitettiin ja lisäkkeiden käyttö oli suosittua
- vuosikymmenen halutuin kampaus oli Jennifer Anistonilla. Hänen hiuksensa olivat paksut, kiiltävät, kerrostetut ja luonnollisen sävyiset




© Muoti.vihervuori
Palvelun tarjoaa Verkkopolku.com